10. lokakuuta 2011

14


Elin onnellisesti siinä uskossa, että tästä "valmiista" animaatiosta tein jo merkinnän, mutta olinkin sen unohtanut julkaista! Onneksi opettaja alkoi kyselemään perään ja tajusin tarkistaa tilanteen. 

Eipä paljoa kommentoitavaa, kaikki mitä minulla on sanottavaa löytyy itsearvioinnista.Yritän luultavasti joskus tulevaisuudessa saada tehtyä tästä vähän pidemmän ja paremman ja oikeasti alkuperäistä käsikirjoitusta seuraavan, mutta nyt vaan loppui siis aika. 

28. syyskuuta 2011

13

Otsikkona huonon onnen numero 13. Se kertoo oikeastaan kaiken mitä tästä projektista tässä välissä voi kertoa - tuntuu että aika loppuu väkisin kesken. Tiedän ja myönnän kyllä että se on omaakin syytä, kun alunperinkin päätin ruveta kaiken tekemään itse ja vielä niin isotöisen projektin. Itseäni en kyllä laiskuudesta oikein haluaisi syyttää, sillä välillä on tullut aika pitkiäkin päiviä rotoskooppauksen merkeissä vietettyä ja jollen kaikkeani, niin ainakin aika paljon olen tälle antanut.

Ketuttaa vaan kun huomenna siis pitäisi saada editoitua koko homma kasaan ja vielä itelleni uudella (ekalla kurssilla oli eri) ohjelmalla, joka kaiken lisäksi on kuulemma huono ja ei oikein soveltuva meidän vaatimuksiin. Äänet on edelleen mysteeri, että mistä ne saataisiin...

Sain minä sentään päivitettyä paremman version elokuva-analyysista tuonne, vaikka outline vielä puuttuukin.

21. syyskuuta 2011

12

Ei liity yhtään mitenkään yhtään mihinkään, mutta tarviiko? Piristystä teidän kaikkien varmasti masentavaan sateiseen syyspäivään.

(niin tosiaan, hirveä stressi päällä että saanko työtä valmiiksi, musiikkeja/ääniä en saa koska koululta puuttuu ohjelmisto, kaikki menee suoraan sanoen päin persettä - mutta onhan meillä sausagedog)

11



Tyyli muuttunut... kyllä?!

15. syyskuuta 2011

10

Länsi- eikä itärintamalta mitään uutta. Päivät mennyt rotoskooppaillessa kuvia - siinä tullut vähän ongelmaksi kun piirtojälki on alkanut muuttua ja mielestäni parantua kohtausten edetessä. Pelottaa että se näkyy liikaa ja liian selvästi lopputuloksessa. Tarkoituksenani olikin loppua kohden tehdä jäljestä luonnosmaisempaa, tuoda sillä tavalla esille myös muutosta päähenkilössä, mutta mutta... :D

Tuntuu että aika loppuu väkisin kesken, mutta ehkä pitää vaan tehdä pitempää päivää ja hukuttautua työhön vielä enemmän - se piirtely on oikeastaan ihan kivaa. Välillä siihen uppoutuu niin että kuulokkeet korvissa - voi miten ne helpottaakaa keskittymistä luokassa - en kuule kun opettaja tulee projektin etenemisestä kyselemään.

Siispä hiirikäsi vähän krampaten, hartiat jumissa ja päätä särkien on kai jatkettava piirtelyä vielä muutama päivä. Olen onnistunut myös jonnekkin hävittämään muutaman kuvan, mutta eipä kai siinä... uusiksi vain.

8. syyskuuta 2011

09

Mr. Päähenkilö
Vaikein kohtaus kuvata.

Pyssy.
Pyssyillä on kiva leikkiä.


...





6. syyskuuta 2011

08

Kuvaukset saatiin tehtyä viikonloppuna ja ne meni kyllä ihan kivasti, tosin tietyssä pisteessä alko meno mennä vähän hervottomaksi ja hauskaa oli monessakin kohtaan. Iso kiitos näyttelijöille että jaksoivat. Tajusin kyllä jälkeenpäin että yksi kohtaus unohtui kuvata, mutta kai sen saa tässä joku päivä. Behind-the-scenes materiaaliakin on kenties luvassa, kuhan koulun koneelle pääsen taas.

Koulussa sain jo aikaseksi aloitella rotoskooppausta ja onhan se kyllä vähän hidasta, mutta sain mie jo muutaman ruudun tehtyä. Se on myös yllättävän kivaa, eikä toistaiseksi ainakaan yhtään puuduttavaa. Toistaiseksi ihan hyvillä mielin mennään, ehkä tästä jotain vielä tulee - eri asia sitten, että tuleeko sitä mitä alunperin oli tarkoitus.